"Meillä on vain yksi elämä", Sinä sanoit. " Mutta toivoisin, että olisi toinen todellisuus. En halua satuttaa heitä, mutta..." Vaikenit ja katsoit minua suoraan silmiin.
"Suoraan sanottuna olet ... Jumalainen nainen."
"Kiitos", vastasin hämmentyneenä.
"En käsitä tätä. Tämä on ihan järjetöntä!", voihkaisit epätoivoisesti. "Rakastan Häntä, ihan tosissani. Ja meillä menee pitkästä aikaa hyvin. Mutta en vain saa sinua mielestäni."

Suljen silmät ja näen tapaamisemme kuin elokuvasta. Miten tästä ainoasta elämästäni on tullut taas elokuvan käsikirjoitu?

"Tämä on kai sellaista kielletyn hedelmän himoa", sanoin Sinulle kävellessämme keskustassa. Yritin pitää kävelytahdin ripeänä, jotta emme ehtisi katsoa kunnolla toisiimme. Ettemme ehtisi kaivata toisen kosketusta.

Olemmeko toisillemme vain kiellettyä hedelmää? Toivottavasti. Sillä sehän ei ole vakavaa, eihän?