Haluaisin vietellä sinut. Hitaasti, suloisesti, nautinnollisesti... Tahtoisin sinun nauttivan ihostani, kosketuksestani...Rakastavan minua korsetissani. Suutelevan sukkanauhojani.

Kaipaan sinua lähelleni.

Juuri kun sain Sinulle viestin perille, etten tahdo olla kanssasi tekemisissä istuin Hänen kanssaan koko illan viiniä juoden. Ja illan lopuksi saavuit täydessä seilissä soperrellen ja kummastuneena minun läsnäolosta.

Söin sanani, olin teidän kanssa tekemisissä. Olette minulle liian läheisiä. Olen tottunut teihin, teidän jatkuvaan läsnäoloon ja vain vanhasta tottumuksesta, kiusanteosta Sinulle... ? En tiedä. Olin humalassa ja en vain osannut lähteä.

Olen pahoillani.

"Oli kiva istua iltaa porukalla:-)", Sinä tekstasit.

"Ei se minusta ollut luontevaa...", vastasin.

Sinä olit vaivaantunut, et käyttäytynyt luontevasti. Minä olin varuillani. Hän oli juuri katsonut elokuvan "Kolmistaan" ja hoiti puhumisen. Muutaman kerran Hän katsoi kummastuneena meitä. Ja minä olin vaivaantunut ja keskityin valkoviinin juomiseen. Koin itseni (syystäkin) petturiksi, en voinut olla avoin ja rehellinen tilanteessa. En tahtonut pettää Häntä, ystävääni. En tehnyt fyysisesti mitään, mutta tietoisuus Sinun ajatuksista ja yrityksestäsi, jonka torjuin... se on liikaa. Puhumattakaan siitä mitä jälkikäteen olen itse sisälläni tuntenut ... Se on enemmän kuin liikaa.

"Toivottavast saat itsesi koottua," tekstasit kun vastasin Sinulle että olen ollut terveenä, mutta olen hajalla. Niin. Kutsusi teille ei oikein nyt ole asia, joka minua auttaa kokoamaan näitä kulisseja. En tahdo nähdä Sinua. En aio olla yhteyksissä Sinuun. En halunnut menettää Häntä ystävänä, mutta en nyt kykene olemaan Hänelle ystävä, sillä tiedän liikaa.

Tarvitsen aikaa ja rauhaa.  

 

"Meillä on vain yksi elämä", Sinä sanoit. " Mutta toivoisin, että olisi toinen todellisuus. En halua satuttaa heitä, mutta..." Vaikenit ja katsoit minua suoraan silmiin.
"Suoraan sanottuna olet ... Jumalainen nainen."
"Kiitos", vastasin hämmentyneenä.
"En käsitä tätä. Tämä on ihan järjetöntä!", voihkaisit epätoivoisesti. "Rakastan Häntä, ihan tosissani. Ja meillä menee pitkästä aikaa hyvin. Mutta en vain saa sinua mielestäni."

Suljen silmät ja näen tapaamisemme kuin elokuvasta. Miten tästä ainoasta elämästäni on tullut taas elokuvan käsikirjoitu?

"Tämä on kai sellaista kielletyn hedelmän himoa", sanoin Sinulle kävellessämme keskustassa. Yritin pitää kävelytahdin ripeänä, jotta emme ehtisi katsoa kunnolla toisiimme. Ettemme ehtisi kaivata toisen kosketusta.

Olemmeko toisillemme vain kiellettyä hedelmää? Toivottavasti. Sillä sehän ei ole vakavaa, eihän?

Sanoit: "Tärkeintä on, ettei mitään ole tapahtunut."
"Mutta jos mitään ei ole tapahtunut, niin emme istuisi tässä ja tuntisi näin", vastasin.
"Olet oikeassa", totesit ironinen hymyn häivä huulillasi.

Missä meni raja?
Emme flirttaileet. Emme suudelleet. Emme koskettaneet sopimattomasti. Emme puhuneet seksistä.

Mutta.
Tunsimme. Hipaisimme. Katsoimme.

Ja olimme yhtä syyllisiä kuin olisimme tehneet jotain.